KSML Kolumni: Suomalainen perhepolitiikka vaatii kunnianhimoisen uudistuksen

Suomalaista perhepolitiikkaa on päivitettävä. Tarvitaan uudistuksia, jotka lisäävät tasa-arvoa perhe- ja lapsiystävällisellä tavalla. Perheet kaipaavat lisää joustavuutta ja valinnanvapautta.

Hallitus tiedotti viime syksyn budjettiriihen yhteydessä toteuttavansa perhevapaauudistuksen. Hallituspuolueiden ministereistä koostuvan työryhmän oli määrä valmistella perhevapaamallin yksityiskohdat vuoden 2017 loppuun mennessä.

Tähän mennessä ainoa julkisuuteen näkyvä lopputulos on ollut hallituspuolueiden sisäinen riitely. Toivoa sopii, että hallitus tuo esityksensä perhevapaauudistuksesta kevään aikana eduskunnan käsittelyyn.

Vihreät esittää omassa vaihtoehtobudjetissaan siirtymistä 5+5+5-malliin, joka on askel kohti 6+6+6-mallia, mutta pienemmällä hintalapulla.

Nykyjärjestelmän kompastuskivistä ollaan oltu tietoisia jo kauan. Juuri siitä syystä nyt pitää pystyä päivittämään kunnianhimoisesti suomalainen perhepolitiikka vastaamaan 2020-luvun perheiden ja työelämän tarpeita.

Perhevapaita uudistaessa tulee luoda myös aktiivisesti tasa-arvoa työmarkkinoille, koska vanhempien asema työelämässä vaikuttaa olennaisesti perheen hyvinvointiin.

Vihreiden mallissa perhevapaisiin lisätään joustoa ja valinnanvapautta jakamalla 15 kuukauden ansiosidonnainen vanhempainraha korvamerkittynä isälle 5 kk ja äidille 5 kk sekä 5 kk, joka on jaettavissa vanhempien kesken. Tämän lisäksi synnyttäneellä vanhemmalla on oikeus viiden viikon raskausrahaan.

Joustavuutta lisää myös mahdollisuus jakaa 6 kuukauden hoitoraha (838 e/kk) vapaasti joko vanhempien tai muiden perheenjäsenten kesken. Hoitovapaan kestoa voi puolestaan halutessaan pidentää nostamalla etuuksia pienemmissä erissä.

Perhevapaita uudistettaessa on huomioitava myös perheiden moninaisuus ja yhdenvertaisuus. Uudistuksessa on tunnistettava yksinhuoltajavanhempien, adoptio- ja sateenkaariperheiden arki ja perheiden tarpeet. Perhevapaiden käyttö ja kotihoidon pituus ei voi olla riippuvainen vanhempien määrästä tai sukupuolesta.

Perhepolitiikka on kuitenkin paljon muutakin kuin perhevapaita.

Perheiden hyvinvointia tukevaa kokonaisuutta uudistaessa meidän tulee huolehtia myös jokaisen lapsen mahdollisuudesta osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Tämä tarkoittaa muun muassa subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamista, kohtuullisia ryhmäkokoja sekä askeleita kohti maksutonta varhaiskasvatusta.

Suomessa 0–5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuspalvelujen käyttö on edelleen Pohjoismaiden alhaisin. Hallituksen alkuperäisenä tavoitteena perhevapaauudistukselle oli nimenomaan nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja lisätä tasa-arvoa työelämään.

Tästä huolimatta hallitus on itse rajannut työttömien lasten mahdollisuutta osallistua varhaiskasvatukseen. Tämä ei ole tasa-arvoa luovaa nykyaikaista perhepolitiikkaa.

Perhevapaita uudistaessa tulee luoda myös aktiivisesti tasa-arvoa työmarkkinoille, koska vanhempien asema työelämässä vaikuttaa olennaisesti perheen hyvinvointiin.

On purettava erityisesti niitä rakenteita, jotka nykyisellään heikentävät perheenperustamisikäisten naisten työllisyyttä tai altistavat köyhyysloukkuun tippumista. Siksi Vihreiden perhevapaamallissa on mahdollista käyttää vapaita joustavammin osapäiväisesti tai lyhyissäkin erissä.

Tämän lisäksi vastuuta pitää antaa myös enemmän työnantajille, esimerkiksi vanhemmuuden kustannukset tulisi jakaa kaikkien työnantajien kesken.

Perhevapaauudistusta tehtäessä ei voida ummistaa silmiä myöskään siltä tosiasialta, että naisten euro on Suomessa edelleen vain noin 80 senttiä miehen eurosta. Palkkatasa-arvoa ei saavuteta pelkällä puheella, vaan tavoitteen eteen on tehtävä konkreettisia uudistuksia.

Suomalainen perhepolitiikka tarvitsee rohkeita, perheiden ja työelämän tarpeet tunnistavia, uudistuksia.

Iris Flinkkilä