Sote etenee, vaikka hallituksen esitys kaatuisi

Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa hallituksen sote-esityksestä. Tuo lausunto lähtee seuraavaksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ei ole tosiasiallisesti mahdollista käsitellä perustuslakivaliokunnan tekemiä kaikkia huomioita ja tarvittavia kuulemisia jäljellä olevassa ajassa. Näin siitä huolimatta, että eduskunnan puhemiehistö siirtäisi soten eduskuntakäsittelyä (takaraja 5.3.) ja koko eduskuntakautta muutamilla päivillä eteenpäin. 

On oletettavaa, että sosiaali- ja terveysvaliokunta istuu pitkiä ylimääräisiä kokouksia viikon ja ministeriössä on virkahenkilötyönä jo osin valmisteltu vastineita perustuslakivaliokunnan huomioihin. Ongelmakohdat eivät ole mikään uusi asia.

Lähipäivät käydään varmasti keskustelua siitä, miten sotelle nyt käy, mutta olisi jo syytä myöntää, että hallitus epäonnistui yhdessä tärkeimmistä tehtävistään ja nyt on syytä katsoa eteenpäin

Tämä ei ole mitenkään yllättävä lopputulos. Päinvastoin. Oppositio, osa hallituspuolueiden jäsenistä sekä laaja asiantuntijakenttä on varoittanut koko vaalikauden hallituksen sote-esityksen ongelmakohdista. Monia huomioita on kyllä kuultu, esitystä on viilattu ja muokattu, mutta perusongelmia ei ole keskustan ja kokoomuksen diilin vuoksi voitu korjata.

Lähipäivät käydään varmasti keskustelua siitä, miten sotelle nyt käy, mutta olisi jo syytä myöntää, että hallitus epäonnistui yhdessä tärkeimmistä tehtävistään ja nyt on syytä katsoa eteenpäin.

Sen sijaan, että näemme vaalikauden päättävän näytelmän, jossa hallituspuolueet yrittävät äänestää enemmistön turvin esityksen ulos valiokunnasta ja juntata soten voimalla eduskunnan käsittelyyn ja syytellä itse aiheuttamistaan ongelmista oppositiota tai toisiaan, olisi syytä ottaa jo järki käteen. 

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Pääministerin olisi syytä kutsua kaikkien puolueiden puheenjohtajat koolle käymään läpi tilanne. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Kaikkien puolueiden olisi syytä kertoa, millä ehdoin ne ovat valmiita saattamaan uudistuksen maaliin ja neuvotteluiden jälkeen uudistus saatettaisiin valmiiksi parlamentaarisesti. Näin se saadaan valmiiksi ensi vaalikauden aikana.

Koska kyse ei ole tiedon puutteesta ja valmistelua on tehty jo valtavan pitkään, parlamentaarinen ohjausryhmä voisi saattaa uudistuksen loppuun ja sopia uudistuksen vihoviimeistä ongelmasta: kahden puolueen välisen diilin purkamisesta, joka on estänyt lähes kaiken älyllisen ja tietoon perustuvan päätöksenteon tämän vaalikauden aikana.

Mielestäni seuraavilla reunaehdoilla uudistus olisi vietävissä läpi.

  1. Aloitetaan 18 maakunnan ratkaisun pohjalta, jotta kaikki valmistelutyö voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja vältetään eri alueiden ja maakuntien välinen kahnaus. Nyt ei tarvita enää yhtään valtapoliittista riitaa.

  2. Poistetaan esityksestä kokoomuksen ajama laaja valinnanvapaus eli niin sanottu markkinaehtoinen malli. Viime vaalikaudella sitä ei kannattanut kuin yksi puolue eli kokoomus ja siihen uudistus tosiasiallisesti nyt kaatui. Markkinasotesta luopumalla päästään eroon suurimmista perustuslaillista ongelmista sekä saadaan uudistus jotenkin linjaan uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden kanssa. Valinnanvapautta voidaan edistää asiakassetelien ja henkilökohtaisen budjetin sekä maakuntien erilaisten kokeilujen kautta.

  3. Laitetaan maakuntien verotusoikeus valmisteluun, sillä itsehallinto ilman verotusoikeutta on hyvin näennäistä. Yhdistelmä, jossa palveluiden rahoitus-, järjestämis- ja tuotantovastuu hajautetaan, budjettileikkuri supistaa maakuntien tuloja tilanteessa, jossa kustannukset kasvavat, johtaa katastrofiin.

  4. Keskitytään vain sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen, tuottamisen ja rahoituksen kysymyksiin ja jätetään muu valtionhallinnon myllääminen myöhemmäksi. Asia kerrallaan.

  5. Osallistetaan suuret kaupungit ja kaupunkiseudut aidosti uudistuksen valmisteluun, jolla huomioidaan niiden aiheellinen huoli kasvu- ja työllisyyspalveluista ja investointikyvystä väestönkasvun yhteydessä.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että uudistus saadaan valmiiksi, kun se irrotetaan päivänpolitiikasta ja puolueiden erityisintressit eivät ohjaa valmistelua.

Touko Aaltosote